Tapaukset numero 9

Katselin Poistakaa paiseeni! -televisio-ohjelman jakson. Se oli seuraavanlainen:

Potilas oli Marlow-niminen 42-vuotias mies, jolla oli vaivanaan tyypin 1 neurofibromatoosi. Hänellä oli kasvojen oikealla puolella sekä niskan puolella suuremmanpuoleisia kasvustoja. Posken luona oleva roikkui selvästi.

Marlow yritti partaansa ajaessaan aina olla raapaisematta itseään. Hänen piti sitä tehdessään liikutella ja nostaa kasvustoaan. Se oli ollut tämän kokoinen siitä asti, kun mies oli ollut 12-vuotias.

Hän oli saanut virallisen diagnoosin vaivalleen noin viisivuotiaana. Se oli ollut ensin kaulan sivulla ja ehkä pienen golfpallon kokoinen.

Marlowille oli tehty ensimmäinen leikkaus hänen ollessaan 7-vuotias. Leikkaus oli onnistunut hyvin, mutta alle puolessa vuodessa kasvusto oli kasvanut takaisin ja kooltaan jopa kaksinkertaiseksi.

Vaiva aiheutti hänelle paljon päänsärkyä, itse asiassa todella pahoja migreenejä. 13-vuotiaasta noin 35-vuotiaaksi asti Marlow ei ollut käynyt kertaakaan lääkärissä tarkastuksessa.

Lopulta hän kuitenkin päätti näyttää kasvaimia lääkärille poistattaakseen ne.

Poisto aloitettiin takaraivossa olleesta kasvaimesta. Se oli todella suurikokoinen 2,3-kiloinen kasvain. Toinen iso kasvain oli miehellä olkapäässä. Se oli 1,5-kiloinen. Leikkaukset onnistuivat hyvin.

Kumpikaan näistä kasvaimista ei kasvanut takaisin.

Nyt Marlow halusi vihdoin poistattaa kasvoissaan olevan kasvaimen.

Hänen 11-vuotias tyttärensä Helena oli tavannut aina välillä hieroa Marlowin päätä. Hänellä oli myös 8-vuotias Isabella-tytär.

Kasvain ei hetkauttanut hänen tyttäriään; nämä näkivät hänet vain isänä.

Isabella kutsui hänen kasvaimiaan Hytky-hytkyksi.

Isabellalla oli sama sairaus kuin isällään. Se näkyi hänellä nyt toisessa reidessä ja toisessa jalkapöydässä. Se myöskin vaikutti hänellä jalkojen kasvuun.

Marlow oli ottanut yhteyttä Yhdysvaltain Kalifornian osavaltion Los Angelesissa asustavaan tohtori Ryan Osborneen, joka uskoi voivansa poistaa kasvuston.

Miehen niskalihaksissa kiinni oleva osa kasvustoa oli välillä vähän kireä. Siitä tapasi tulla ongelma aina kun Marlow yritti katsoa taaksepäin ajaessaan autolla. Hän joutui vääntämään koko kehoaan onnistuakseen siinä.

Marlow totesi hartioidensa olevan vähän epätasaiset, koska kasvusto oli vääntänyt hänen selkärankaansa. Siksi hän ylettyi vasemmalla kädellään asioihin paljon helpommin kuin oikealla kädellään, vaikka hän oli oikeakätinen.

Marlow työskenteli paraikaa kokkina. Hän oli oppinut kiertämään kasvaimen asettamat rajoitukset. Kasvusto kiristi hartioita ja kaulaa. Ja se oli arka, jos Marlow tönäisi sitä liian kovaa.

Marlowin isä oli huolissaan leikkauksen riskeistä. Hän halusi tietää kaiken leikkaavasta kirurgista. Kaikki yksityiskohdat.

Lääkärit olivat olleet aikaisemmin varsin konservatiivisia leikkauksissaan, koska olivat pelänneet leikkaavansa hermoa tai aiheuttavansa ylenmääräistä verenvuotoa.

Marlowin äitikin oli huolissaan. Äiti itse asiassa oli toivonut, ettei Marlow menisi poisto-operaatioon, koska tämä oli pärjännyt nyt joka tapauksessa hyvin. Marlow oli itsekin huolissaan. Riskejä oli aina leikkauksissa. Tämä oli hänen mielestään kuitenkin vain riski, joka oli otettava voidakseen voittaa.

Marlow matkusti äiti mukanaan lentokoneella Kaliforniaan. Äiti halusi välttämättä olla hänen vierellään leikkauksessa.

Tohtori Osborne halusi tietää, miksi Marlow oli valinnut hänet kirurgiksi entisen "joukkueen" sijaan. Tämä vastasi hänelle valinneensa tämän, koska tohtori Osborne oli kirurgi, joka operoi kasvoja ja niskaa. Marlowin aikaisempi kirurgi oli ollut pelkkä plastiikkakirurgi, joka ei hoitanut kasvohermoja.

Tohtori Osbornen tutkiessa Marlowin anatomiaa hän hämmästyi potilaan takaraivoon ja olkapäihin tehdyistä viilloista. Hänen mielestään Marlowin vaivan kanssa oli aikaisemmin tehty hienoa työtä.

Hänestä kuitenkin huolestuttavin asia tulevassa leikkauksessa olisi kasvohermovaurio. Voisi syntyä täydellinen kasvohalvaus.

Marlowin äiti sanoi, että ehkä Marlowille ei pitäisi tehdä leikkausta. Ja kysyi sitten asiasta pojaltaan.

Tohtori Osbornen mielestä Marlow ymmärsi halvaantumisriskin hyvin.

Hän esitti Marlowin äidille vertauksen siitä, että entä jos tämä joutuisi elämään lopun elämänsä roskapussi ommeltuna päähänsä. Eikö hän haluaisi päästä siitä eroon, vaikka roskapussi ei aiheutakaan kipua?

Tohtori Osborne selitti vielä haluavansa tehdä selväksi, ettei ole kyse siitä, että tietääkö hän, mitä tekee. Kyse on siitä, että näyttävätkö Marlowin hermot enää hermoilta.

Seuraavaksi tohtori näytti potilaalleen magneettikuvan tietokoneensa ruudulta: "Kaikki tämä pyörre on neurofibroomaa. Jossain täällä on hermosi, mutta missä? En tiedä. Sen riskin me otamme. En tullut kertomaan, mitä tehdä. Tulin vain kertomaan, mitä on pelissä."

Marlow totesi nyt olevansa kuitenkin valmis ottamaan riskin. Hän vaikutti melko vakuuttuneelta asiasta. Nyt kun hän oli vielä terve, oli aika hoitaa asia.

Mies oli silti vähän hermostunut prosessin aloittamisesta ja tuloksista. Hän tiesi vanhempiensa olevan yhä huolissaan leikkauksesta, vaikka nämä eivät vain halunneet sanoa sitä ääneen.

Tohtori Osbornen mielestä Marlowin vanhemmat eivät kuitenkaan olleet ylireagoineet ilmaistessaan, etteivät halua leikkausta. Kyseessä oli kuitenkin riskialtis operaatio.

Ennen leikkausta Marlow tapasi myös tohtori Hamiltonin, joka oli tohtori Osbornen työpari. Tohtori Osborne katsoi asiaa kasvaimen poiston näkökulmasta. Tohtori Hamiltonin tehtävä taas oli katsoa operaatiota rekonstruktiivisesta näkökulmasta. Miten palauttaa potilaalle muoto ja toiminta? Esteettisestä näkökulmasta Marlowin tuli voida kokea olevansa yksi meistä, kokea olevansa normaali.

Kirurgien tavoitteena oli työskennellä turvallisilta vaarallisille alueille. Turvallisin alue oli alimpana oleva alue. Aloitusviilto tehtiin siihen.

Kirurgin näkökulmasta ihon alta löytynyt alue oli yksi helvetillinen sotku. Se oli tarkoitus selvittää työstämällä ensin pientä aluetta.

Kasvaimia oli kaikkialla. Tilanne oli pahempi kuin mitä lääkärit olivat odottaneet. Rajoja kasvaimen ja normaalin kudoksen välillä oli vaikea nähdä.

Ilmeisimmin kasvainta olevat alueet piti poistaa ensiksi.

Ihon aloitusviiltokohta varustettiin välillä väliaikaisilla tikeillä. Kirurgit halusivat nähdä, että kaikki oli linjassa.

Tarkoitus oli edetä hitaasti ja rauhallisesti. "Täällä ei syötetä 50 jaardista. Tämä peli voitetaan taistelemalla jokaisesta jaardista."

Lopulta alettiin siirtyä Marlowin kasvojen ylempiin kohtiin. Riski oli tällä alueella suurempi, mutta sen myötä oli tuleva myös suurempi mahdollinen palkinto sen suhteen, miltä Marlow oli tuleva näyttämään leikkauksen jälkeen.

Lopulta leikkaus oli ohi. Lääkärit eivät kuitenkaan olleet menneet kovin syvälle vaaravyöhykkeelle.

Ennen Marlowin heräämistä leikkauksesta ei voitu kuitenkaan tietää, että oliko hermotus operoidulla alueella vielä kunnossa.

Mutta, oi, katso: ensimmäisiä asioita, mitä Marlow teki heräämisensä jälkeen, oli suurikokoinen hymy.

Kaikkea kasvaimesta ei ollut saatu poistettua mutta varsin suuri osa kuitenkin. Joka tapauksessa tulos oli selvästi parempi kuin mitä Marlow oli edes pitänyt mahdollisena.

11 kuukautta leikkauksen jälkeen Marlow sanoi kameralle, että kunpa hän olisi mennyt leikkaukseen huomattavasti aikaisemmin.

Hänen tyttärensä olivat enimmäkseen tyytyväisiä leikkauksen tuloksiin. Ainoa, joka oli jäänyt hieman kaipaamaan Hytky-hytkyä, oli Isabella. Koska kasvain oli muistuttanut limasta, ja hän piti limasta.

Marlowin äitikin oli tyytyväinen leikkauksen tuloksiin.

Vaikka Marlow olikin onnistunut ennen leikkausta suhtautumaan vaivaansa melko tyynesti ja filosofisesti, hän oli itsekin hyvin iloinen päätöksestään mennä leikkaukseen.

Toinen potilas jaksossa oli Amy-niminen 55-vuotias nainen, jolla oli selässä varsin suurikokoinen lipooma. Hänen oli ollut tämä kasvain 17 vuoden ajan.

Amyn huomattua aikoinaan silloin vielä varsin pienikokoisen pattinsa hän oli mennyt heti lääkäriin selvittämään, mistä oli kyse. Lääkäri oli todennut, että kyseessä on hyvänlaatuinen lipooma eikä siitä tarvitsisi kantaa huolta.

Vain neljän vuoden kuluessa kasvain oli kuitenkin kasvanut golfpallon, softpallon ja siemenettömän vesimelonin kokoiseksi.

Amy oli käynyt muidenkin lääkäreiden pakeilla, mutta nämä kaikki olivat kieltäytyneet poistamasta sitä. Vakuutusyhtiöiden mielestä kun kyseessä oli vain kosmeettinen haitta, joten ne eivät maksaneet sen poistamisesta.

Hän ei voinut käyttää tavallisia rintaliivejä kasvaimensa vuoksi, vaan todella venyviä urheiluliivejä muistuttavia rintaliivejä.

Amyn oli jo hyvin vaikea pitää mitään vaatteita päällä kasvaimen silkan koon vuoksi.

Amy oli muuttanut Floridaan pitääkseen huolta iäkkäästä anopistaan. Hänen miehensä oli pääsemässä eläkkeelle kahden vuoden kuluttua. Mies asui yhä New Yorkissa tyttären kanssa.

Anoppinsa tarpeista huolehtiminen teki Amyn onnelliseksi. Hän myös piti tästä kovasti.

Amy oli ollut yhteydessä Los Angelesissa majaansa pitävään kirurgiin nimeltä Jason Cohen. Tämän piti tutkia, voiko kasvaimen poistaa.

Amy oli luonnollisesti sitä mieltä, että jos lipooma saadaan poistettua, niin hänen elämästään tulee erilaista. Hänen selkäänsä ei enää koskisi autossa tai ravintolassa. Hän voisi istua tuoleilla ilman tyynyä selkänsä takana.

Amy oli myös kokenut ihan tarpeeksi sitä, että ihmiset tuijottelivat häntä.

Amy halusi käydä uimassa ja mennä veteen.

Hänen miehensä, jonka kanssa hän oli videopuheluyhteydessä, halusi myös nähdä vaimonsa kivuttomana.

Amy meni sitten tohtori Cohenin vastaanotolle. Hänen miehensä oli mukana reissussa.

Amyn isällä oli ollut ruokatorven syöpä ja äidillä kohdunkaulan syöpä. Äiti oli kuollut 66-vuotiaana.

Kysyttäessä Amy kertoi, että ei häntä eikä hänen perhettään ollut geenitestattu. Tohtori oli jonkin verran huolissaan potilaan mahdollisesta geneettisestä alttiudesta syövälle.

Tohtori Cohenista Amyn kasvain, vaikka se oli varsin isokokoinen, ei näyttänyt kuitenkaan tunkeutuneen lihakseen, mikä oli hyvä merkki.

Hän totesi kameralle, että kasvaimessa oli verisuonia, mutta hän kuitenkin uskoi voivansa poistaa sen.

Tohtori totesi Amylle, että tämän kasvain oli luultavasti hyvänlaatuinen lipooma. Periaatteessa kyseessä voisi kuitenkin olla myös liposarkooma, joka saattaa levitä ennen kaikkea keuhkoihin.

Leikkaus oli määrätty seuraavalle päivälle, ja Amy oli ikionnellinen: "17 vuotta!"

Ja sinä hyvänä päivänä sitten Amy oli innoissaan odottaessaan valmisteluhuoneessa sitä, että pääsisi puhumaan anestesialääkärille. Leikkaus siis suoritettiin nukutuksessa.

Leikkaus alkoi sitten, ja kasvain alkoi nyt pullistella ulos itsekseen. Leikkaushaavasta tehtiin kissan pupillin muotoinen, jotta selkään ei jäisi leikkauksen jäljiltä löysää ihoa.

Kasvaimessa oli tavallista enemmän verisuonia, mutta se saattoi johtua siitä, että se oli ollut selässä jo melkoisen pitkän ajan. Verisuonet poltettiin umpeen aina lääkäreiden edetessä.

Amyn kasvain oli ikävä kyllä monilohkoinen, ja tämä merkitsi sitä, että oli aina mahdollista, että jokin lohkoista jäisi poistamatta. Kunhan kyseessä ei ollut syöpä, niin tämä ei olisi iso juttu, mutta lipooma saattaisi kasvaa takaisin pienestä alusta jossain vaiheessa. Piti siis kuitenkin olla tarkkana, jotta kaikki saadaan pois.

Ja lopulta leikkaus oli ohi. Lipooman poistoksi operaatio oli melko pitkään kestävä.

Pois Amyn ruumiista saatu lipooma osoittautui kilon painoiseksi.

Tohtori Cohenin mukaan leikkaus oli kestänyt pitempään kuin hän oli alun perin luullut sen kestävän.

Yhdeksän viikkoa leikkauksen jälkeen Amy kertoi kameralle, että hänen olonsa oli nyt varsin erinomainen leikkausta edeltävään aikaan verrattuna. Olo tuntui jopa paremmalta kuin hän oli voinut etukäteen kuvitella.

Oli myös käynyt ilmi, että kasvain oli ollut hyvänlaatuinen.

Nyt Amy saattoi taas käyttää tavallisia rintaliivejä. Hänen ei enää tarvinnut käyttää venyviä huomattavasti ylisuuria, joissa on koukut.

Amy alkoi myös harrastaa uimista.

Amyltä ja hänen aviomieheltään nyt myös fyysinen keskinäinen kontakti onnistui aikaisempaa paremmin.