Tapaukset numero 4

Katselinpa TLC-kanavalta Emma Craythornen Bad Skin Clinic -ohjelman (suomeksi "Paiseklinikka") jakson.

Jakson ensimmäinen potilas oli perheenisä Dave, jolla oli poskipäässä varsin ulkoneva patti. Se oli ollut hänellä viiden vuoden ajan ja aiheutunut luultavasti töissä poskeen osuneesta pikkukivestä. Mies oli ollut silloin leikkaamassa ruohoa hautausmaalla. Iho ei ollut mennyt tapahtumasta rikki, mutta siihen oli noussut sitten tämä patti.

Mies oli aikaisemmin ollut sosiaalinen, varsinkin jalkapallonharrastuksen jälkeen. Daven kolme lasta olivat alkaneet kärsiä muiden huomautellessa heidän isänsä poskipäästä.

Patti saattoi tuntua potilaasta kipeältä, jos hän nojasi siihen tai jos se muuten osui johonkin. Dave oli ehtinyt näyttää pattiaan jo usealla muulle lääkärille, joista yksikään ei ollut suostunut poistamaan sitä, koska kyseessä oli vain kosmeettinen haitta eikä näin ollen oikeuttanut Yhdistyneen kuningaskunnan julkisen terveydenhuoltojärjestelmän käyttämiseen sen poistamiseen.

Emmasta patti tuntui pehmeältä, ja hänestä oli hyvä, ettei se ollut kiinni missään alapuolelta. Emma diagnosoi patin kystaksi.

Emma piirteli sitten pattiin viivoja kehotettuaan ensin Davea hymyilemään leveästi. Hymyily sai patin näkymään selvemmin.

Seuraavaksi sitten puudutusaine sisään. Emma tässä vaiheessa kehotti potilasta heiluttelemaan varpaitaan, jotta piikki sattuisi vähemmän.

Ja sitten ei kuin kirurginveitsellä kimppuun. Emma kehotti Davea sanomaan, jos tuntuu jotain epämiellyttävää. Davea ei kuitenkaan sattunut yhtään, ja se oli ollut tarkoituskin.

Emma irrotti kystan seinämän varovaisesti ihosta tylppäkärkisillä saksilla. Lopuksi pientä leikkelyä pohjan luota, ja kysta lähti irti sitten kokonaisena.

Ja tämän jälkeen vielä tikkien laitto. Siteeraan Spede Pasasta: "Se on niin kiva."

Sitten Emma näytti Davelle tämän poskea peilistä ja seuraavaksi vielä kokonaisena ulos saamaansa kystapallukkaa. Mies sanoi, että se näyttää ihan hullulta. Hän piti sitä valtavana, ja Emma myönteli.

Ennen potilaan kotiinlähtöä Emma laittoi vielä siteen haavan päälle. Sitä ennen miehen vaimo Emily tuli katsomaan, miltä poski nyt näytti. Vaimokin oli nyt kovin liikuttunut.

Davesta tuntui nyt, että hän voi olla taas oma itsensä.

Toinen potilas oli Chelsie, jonka oli vaikea viedä kahta pientä lastaan puistossa käymään, koska puistossa ei pääse varjoon. Hänen ihonsa siis kärsi auringosta, joka teki siitä kipeän ja kutisevan.

Chelsielle oli sanottu, ettei hänen sairautensa aiheuta kutinaa, arpeutumista tai kipuja, mutta hänen oman kokemuksensa perusteella se aiheuttaa. Hänelle oli määrätty lääkitys, mutta se ei ollut auttanut. Sairaus oli jonkinlainen punahukka eli lupus, jossa on kysymys autoimmuunitaudista. Siteeraan fiktiivistä tohtori Gregory Housea: "Se on lupus."

Minun oma mielipiteeni on, että lupus näytti tuhonneen ihossa myös pigmenttiä.

Edeltävien kahden vuoden aikana sairaus oli vain mennyt pahempaan suuntaan Chelsiellä.

Chelsien äiti oli auttanut tytärtään lastenhoidossa.

Chelsie sanoi, että hänen on vaikea nähdä tulevaisuutta, jos hän ei saa hoitoa sairauteen.

Emman puheille päästyään Chelsie kertoi tälle, että ihottuma oli alkanut juuri ennen hänen ensimmäistä raskauttaan. Potilas oli silloin ollut Espanjassa ja luullut ihottumaansa lämpöihottumaksi.

Se oli pahentunut raskauden aikana.

Sitä tuli niille ihon alueille, jotka olivat altistuneet voimakkaalle auringonvalolle.

Ihottuma tuntui Chelsiestä Emman luona ollessa siltä kuin joku olisi kaatanut kiehuvaa vettä hänen käsivarsilleen.

Chelsie kertoi Emmalle, että jos hän menisi nyt kauniiseen ulkoilmaan, niin ihoa alkaisi ensin poltella ja illalla se punottaisi enemmän kuin nyt. Ihoon nousisi myös kyhmyjä. Myös väsymys kuului Chelsiellä selvästi sairaudenkuvaan, vaikka aina ei sairauden aiheuttamaa väsymystä ollutkaan helppo erottaa lapsiperhe-elämän aiheuttamasta väsymyksestä.

Eikä siinä vielä kaikki. Myös lihasheikkous kuului oireisiin. Chelsie ei tuntenut itseään yhtä vahvaksi kuin oli ollut aikaisemmin. Hän kertoi myös hänellä olleen aina ongelmia nivelien kanssa.

Potilas oli käyttänyt aikaisemmin steroidivoiteita mutta ei ollut huomannut niistä olevan apua. Viime aikoina hän oli käyttänyt sitten pelkästään koskeusvoidetta.

Chelsie kertoi, että varjossakin hänen ihoaan alkaa pistellä ja poltella.

Sitten Emma tarkasteli potilaan ihoa. Se oli paikka paikoin täysin normaali ja toisaalla taas karkea ja punertava. Punoittavassa kohdassa iho oli koholla ja se oli alkanut hilseillä. Emma huomautti vielä, että ihonvärissä oli selvä ero. Vaaleanpunainen alue oli Emman mukaan aktiivinen sairaudellisessa mielessä eli se kohta oli tulehtunut (muussa kuin mikrobitartuntaisessa mielessä).

Emma tarkasteli sitten Chelsien selkää, koska se oli ollut suojassa ultraviolettisäteilyltä. Emma totesi, että hänen mielestään kyse on todella ihon punahukasta. Hän sanoi, että lupuksensa on mielenkiintoinen mutta hyvin monimutkainen sairaus. Vielä hän sanoi potilaalleen, että sairaus liittyy yleensä UV-säteilyyn ja aiheuttaa usein tämän kaltaisia tulehduksia. Emma rupesi sanomaan, että toinen muoto on "subakuutti...", ja Chelsie sanoi heti, että se oli hänellä diagnosoitu. Emma sanoi, että kyseinen tautimuoto ei ole arpeuttava eikä yhtä kutiseva tai kipeä kuin Chelsiellä.

Emma kertoi, että sairaus on mahdollista saada hallintaan oikeanlaisten aineiden avulla. Ja näiden aineiden tulee olla sellaisia, jotka eivät ärsytä Chelsien ihoa.

Emma sanoi, että tarvitaan aine, joka suojaa ihoa auringonvalolta, sekä aine, joka lopettaa tulehduksen. Hän myös sanoi arvelevansa, että Chelsien sairaudessa saattaa olla niveloireet huomioiden mukana myös systeemistä lupusta, joka oireilee eri puolilla elimistöä, etenkin iholla, nivelissä, veressä ja munuaisissa.

Emma halusi ottaa verikokeita ja koepalan potilaan ihosta, ja otti ne, varmistaakseen diagnoosinsa.

Tuloksia kokeista odotellessa Emma määräsi potilaansa laittamaan paikallishoitoja ihoon: ihonpuhdistusainetta, kosteusvoidetta ja muita voiteita, joita käytetään päivittäin.

Chelsien iho ei kuitenkaan parantunut täydellisesti, mutta enää se ei ollut ainakaan kuiva.

Ja kun kokeista tuli tulokset, niin kävi ilmi, että Emman diagnoosi oli ollut oikea. Alexilla oli ihon puhahukka. Verikoe oli paljastanut potilaalla olevan myös systeeminen sairauden muoto. Se selitti nivelkivut ja väsymyksen.

Systeeminen muoto on potentiaalisesti sen verran vaarallinen sairaus, että Emmalla oli erityistä syytä olla iloinen siitä, että Chelsie oli nyt tullut hänen vastaanotolleen. Nyt oli mahdollista löytää paras mahdollinen lääkitys ja hoito sairaudelle.

Myöhemmin Emma määräsi Chelsielle myös sisäisesti nautittavan lääkkeen. Potilas koki nivelvaivojensa vähentyneen. Emman luona tarkastuskäynnillä käydessä myös iho oli melko hyvin jo parantunut. Ulkoisestikin muutos oli nyt melko suuri.

Emman kolmas potilas oli Alex-niminen nainen, jonka syntyessä tämän vasemman korvan takana oli sijainnut vain kynnenkokoinen verirakkula, joka oli iän myötä kasvanut pikku hiljaa. Ko. kohta oli muuttunut viimeisten puolen vuoden aikana kauhean näköiseksi kyhmyryppääksi. Hänen tyttärensä oli auttanut äitiään puhdistamaan sen joka päivä.

Alex tunsi pattinsa takia olevansa ruma.

Alex oli käynyt yleislääkärillä näyttämässä vaivaansa, ja tämä oli kavahtanut kauhusta. Samoin oli jokunen muukin lääketieteen ammattilainen kohdannut Alexin päässä olevan näyn.

Patti kutisi kovasti.

Emma lupasi, että hän ei kavahda kauhusta nähdessään patin.

Potilas vahvisti Emman ajatuksen, että ko. kohdassa on aina ollut kalju kohta.

Emma totesi sitten, että tämän ihonosan geneettisessä koodissa on pieni virhe. Se osa, joka koostuu yleensä talirauhasista, tuottaa tätä yhä enemmän. Lukemattomat ko. paikassa olevat pienet kyhmyt koostuvat vain ihon ainesosasista. Ja aina kun ihossa on paksuuntuneita kohtia, ne saattavat kutista. Ja ne voivat joskus vuotaa.

Emma sanoi, että kyse on ehdottomasti naevus sebaceuksesta (eli taliluomesta). Taliluomi on syntymämerkki, joka yleensä kasvaa ihmisen mukana. Joskus kasvu voi kiihtyä, esim. murrosiässä tai raskausaikana. Joskus se voi kasvaa ärtyessään.

Me olemme kaikki Jumalan luomia.

Emma totesi, että jos taliluomi vaikuttaa Alexin elämään ja siihen, miten hän näkee itsensä, se voidaan poistaa.

Ennen kuin Emma alkoi leikata taliluomea pois, hän totesi kyseessä olevan puhtain taliluomi, jonka hän on nähnyt.

Ensin hän piirsi potilaan ihoon luomen rajat. Seuraavaksi hän ilmeisesti pisti ihoon puudutusainetta. Emma kehotti seuraavaksi potilastaan kertomaan, jos tämä tuntee jotain terävää.

Ja sitten vain leikkelemään. Ensin ääriviivoja myöten, ja sitten irrottamaan ihonpala muilta osin. Emma sanoi. "Tämä on kuin pieni karvainen kala." Ja sitten hän sulki haavan. Ihoa piti jonkin verran venyttää tässä operaatiossa.

Potilas ilahtui normaalista päästään. Hän alkoi itkeä ilosta. Ja kauhistui irti leikatun ihonkappaleen ulkonäköä.

Ja lopuksi vielä side tai jotain päälle.

Neljäs potilas oli Adam-niminen mies. Hänellä oli patti jalassa ja toinen käsivarressa. Ja jokunen myös rintakehän alueella. Potilaalla oli ollut niitä yhdeksän vuoden ajan.

Lääkäri oli sanonut potilaalle, että ne ovat vain rasvapatteja, joten ei ole syytä huoleen. Vuosien myötä patteja oli kuitenkin tullut lisää.

Patit olivat vaikuttaneet Adamin itsetuntoon huonontavasti.

Emma totesi, että Adamin kehossa ei ole muuten paljoa rasvaa, ja siksi patit työntyvät esiin vielä selvemmin.

Yksi pateista, joka sijaitsi jalassa, oli ollut paikallaan lapsuudesta alkaen.

Emma totesi pattien olevan lipoomia. Lipoomat ovat hyvänlaatuisia rasvakasvaimia, jotka melko usein ovat hyvin koteloituneita. Usein lipoomat ovat perinnöllisiä.

Potilas päästä eroon lipoomistaan hetiaivanpiankohta, joten Emma ryhtyi työhön.

Ensin Emma piirteli potilaan ihoon lipoomien rajat. Hän oli valinnut lipoomista kuusi sellaista, jotka häiritsivät  Adamia eniten.

Emma oli löytänyt Adamin jalasta myös leesion, jonka sisällä tuntui olevan jotakin. Potilas totesi, että Emma voi poistaa senkin.

Ja sitten aivan normaaliin tapaan Emma ruiskutti sijaintikohtiin puudutusainetta. Ja sitten kehotti Adamia kertomaan, jos jokin tuntuu ikävältä.

Tehtyään leikkaushaavan Emma kierteli tylppäkärkisillä saksilla ensimmäisen lipooman reunoja. Hän tällä tavoin irrotti lipooman ympäröivästä ihosta.

Seuraavaksi hän puristi alapuolelta saadakseen lipooman tulemaan ulos leikkaushaavasta.

Adamia alkoi kuitenkin pyörryttää. Emma kertoi hänelle sellaisen reaktion olevan melko yleinen ja kehotti avustajaa laskemaan sängynpäätyä. Pahoinvointi meni Adamilla pian ohi.

Emma kertoi taistele tai pakene -reaktiosta, jossa keho täyttyy adrenaliinista, ja väärä järjestelmä (kun ajatellaan, että ollaan leikkauksessa) ottaa vallan. Emma totesi, että tätä tapahtuu nuorille miehille. Ja Adamin kysyttyä, että eikö sitä tapahdu naisille, niin Emma totesi, että aina miehille.

Ja lopuksi haavan sulkeminen tikeillä.

Ja sama juttu kaikille muille kohteille.

Viimeinen kohteista ei ollutkaan sitten lipooma. Siellä oli jotain kovaa. Emma sanoi, että joskus pienet vauriot voivat kalkkeutua. Tai sitten ihon sisään on mennyt jotakin. Emmasta tämä kohde oli jännittävä. Hänestä se vaikutti olevansa ihan omanlaisensa. Saatuaan kappaleen ulos hän ihmetteli sen kovuutta. Hän sanoi, että se pitää lähettää tutkittavaksi.

Adam lähti operaatiohuoneesta iloisena. Vuosien kärvistelyn ja lääkärissäkäyntien jälkeen hän oli tullut Emman luokse, joka noin vain poisti pahimmat pateista.

Myöhemmin kävi ilmi, että Adamin kova patti oli ollut osteolipooma, toisin sanoen luutunut lipooma. Emma sanoi tapauksen olevan erittäin harvinainen.

Tapaukset numero 3

Katsoin Tohtori paiseen (Dr. Pimple Popper) jakson:

74-vuotias eläkkeellä oleva Kathy, jonka kynsihoitaja Tammy kertoi 36-vuotiaalla veljellään Nhanilla olevan paha syntymämerkki kasvoillaan. Itse asiassa kyseessä oli erittäin vaikea-asteinen portviiniluomi. Sen verran vaikea-asteinen, ettei veljellä ollut enää elämää kodin ulkopuolella. Kathy oli sitten ystävystynyt Nhanin kanssa. Portviiniluomi oli isokokoinen, muhkurainen ja näppyläinen. Näpyt tuntuivat hänestä kovilta ja kumimaisilta. Hän sanoi myös niiden haisevan joskus kuolleelta tai palaneelta iholta. Syntymämerkki oli ollut miehellä lapsesta alkaen. Koulussa jossain vaiheessa häntä oli alettu kiusata asian vuoksi. Nhan jätti jopa lukion kesken lopulta. Ollessaan 23-vuotias mies löysi lääkärin, ja kävi 12 kertaa laserhoidossa. Hoidon jälkeen syntymämerkki oli kuitenkin kasvanut ja näppylöitä oli tullut lisää. Miehen luottamus lääkäreihin meni siinä. Mutta Kathypä johdatti Nhanin Sandran tykö. Ja tämäpä kutsui hätiin ihotautilääkärin ja laserasiantuntijan nimeltä Arisa Ortiz, jolla on melko pitkä alaleuka. Nhanin kasvoihin siveltiin sitten puudutusvoidetta, ja kun kävi ilmi, että mies kestää kipua tarpeeksi, päätettiin hoitoa jatkaa. Lopuksi Sandra kauterisoi näppyjä pois Nhanin ihosta. Lasernainen sanoi lopulta, että ihon vaaleneminen kestäisi noin viikon. Myöhemmin Nhan jatkoi hoitojaan Ortizin klinikalla.

Tohtori Ortiz teki lopulta Nhanille jopa huultenkohotuksen, koska portviiniluomi oli tehnyt huulista epämuodostuneet ja paskut. Iho jäi jonkin verran punaiseksi, mutta Nhan oli tyytyväinen tuloksiin, koska oli tapahtunut paljon muutosta parempaan suuntaan. Mies päätti ryhtyä sitten rekkakuskiksi.

Toinen potilas on 63-vuotias Debbie, jolla oli vasemmassa olkavarressa laaja-alainen patti. Hän ja hänen miehensä ovat olleet varsinaisia seikkailijoita, ja patti oli ruvennut suurennuttuaan kovasti haittaamaan adrenaliininpitoisia harrastuksia. No, Sandra koetti pattia. Se oli syvemmältä kovemmanoloinen. Miesosapuoli kuitenkin pelkäsi leikkausoperaatioita, joten hän jäi ulos toimenpidehuoneesta. Debbien patti osoittautui lipoomaksi. Sen poisto oli melkoinen urakka, koska ihon alla risteili syitä ja säikeitä ja lisäksi verisuonia, ja lisäksi lipooma suostui tulemaan ulos vain hajonneena. Ensin Sandra ei ollut löytää lipooman kiinteämpää osaa. Kävi kuitenkin ilmi, että kovempi osa oli vanhempaa rasvakudosta, joka oli ollut tiukasti kiinni käsivarressa. Kyseessä oli ollut melko tavallinen lipooma sittenkin.

Kolmas potilas oli 38-vuotias sinihiuksinen Justin, jolla oli patteja päässä. Kolme kpl. Mies ei pattien kasvettua ollut enää kyennyt peittämään niitä miesnutturalla. Kystistahan niissä oli kyse. Ja miehen tyttöystävä Alysse halusi välttämättä katsoa koko operaation läpi. Yksi kystista oli ärtyneenoloinen, ja Sandra kävi ensiksi hänen kimppuunsa. Alysse nautti täysin siemauksin katsellessaan ensimmäisen kystan sotkuista poistoa. Kysta oli puhjennut joskus ja muodostanut siinä kiinni olevan lapsikystan. Kummassakin oli sisältö kovin erilaatuista. Kystan seinämä vaikutti melko paksulta. Sandra oli sitä mieltä, että oman rakkaansa kystan poistaminen on ehkä romanttisinta ja suloisinta, mitä toiselle voi tehdä. Ja niin hän antoi Alyssen puristaa viimeisen ulos. Sandra auttoi kyllä irrottamista saksilla. Kummatkin kystat tulivat ulos kokonaisina. Alysse näki nyt Justinin ensimmäistä kertaa ilman patteja. Hän sanoi, että voisi leikata poikaystävänsä hiukset. Hän oli nimittäin ammatiltaan kampaaja. Ja hän oli tuonut mukanaan sakset ja leikkurin. Mutta Sandra kertoi sitten Justinille, että he olivat vain juksanneet asiassa, ja Alyssella oli hauskaa. Mutta Justin lopulta päätti, että hiuksia voi nyt lyhentää muutaman sentin verran. Alyssesta oli hienoa nähdä Justin itsevarmana paineside päässä. Mutta myöhemmin Alysse olisi tykännyt leikata lisää hiuksia.

Ja tämän jälkeen katsoin Paiseklinikan kauden 4 jakson 9:

Ensimmäisenä potilaana oli nuorehko juuri joogaohjaajaksi valmistunut Klaire, jolla oli nivusten luona patti. Se oli kerran jo poistettu mutta se oli palannut. Emma totesi, että iho oli saattanut joskus revetä ja aiheuttaa patin. Hän totesi myös, että joutuu lähettämään Klairen magneettikuvaukseen, koska patissa ei ollut mitään minkään tyypin mukaista.

Toinen potilas oli selvästi vanhempi isoäiti Tracy, joka kärsi liiallisesta hikoilusta. Hän kävi suihkussa päivittäin yhdestä neljään kertaan. Vaiva oli alkanut näin kaksi ja puoli tai kolme vuotta aikaisemmin. Tracyllä oli myös isompi selkäkipuongelma. Emma käski Tracya laskemaan hiukset vapauksi ja liikkumaan, jotta nähtäisiin, alkaako suuri hikoilu. Emma totesi sitten diagnoosinsa olevan päälaen ja kasvojen liikahikoilusta. Emma slitti, että aina ei voida tietää, mikä laukeisee tällaisen hikoilun. Joskus taas syynä on reaktio joihinkin lääkkeisiin. Emma joutui tarkastamaan Tracyn kipulääkityksen. Hän sanoi, että yksi parhaista keinoista hoitaa vaivaa on autonomista hermostoa hillittsevä salva tai voide. Hän mainitsi myös botuliini-injektiot. Botuliini vähentää hien tuotantoa alueella. Tracystä tuli varsin tyytyväinen.

Emma totesi Klairelle, että magneettikuvauksen perusteella kyhmy on kuin onkin lipooma, joka näyttää oudolta siksi, että sitä on ronkittu aikaisemmin. Leikkaus oli luultavasti heikentänyt ihoa lipooman päällä. Emma totesi lipooman hyvin pinnalliseksi ja helpoksi leikata pois. Ja hän leikkasi. Potilas kurotti katsomaan operaatiota. Emma ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt kyseisenlaista lipoomaa. Itse kasvaimen poisto oli kuitenkin kuin suoraan oppikirjasta.

Ja sitten oli vanha herrasmies nimeltä Chris, jolla oli todella kaamea psoriasis ennen kaikkea jaloissaan. Vaivaan kuului ihon hilseilyä ja halkeilua, ja veren vuotamista. Ja kutinaa ja kirvelyä. Miehellä on vaimo Jen, joka oli voidellut miehensä psoriasisalueita. Psoriasis oli erakoinut Chrisiä ja vähentänyt miehen ja vaimon fyysistä läheisyyttä. Vaiva oli alkanut 12-15 vuotta aikaisemmin. Lisäksi mies tupakoi. Emma sanoi miehen tultua vastaanotolle, että kannattaisi lopettaa tupakointi, koska se pahentaa vaivaa, ja Chris sanoi, että kyllä sen pitäisi onnistua. Emma totesi miehen kynsissäkin olevan psoriasiksen merkkejä: kynnet olivat paksuuntuneet ja niissä oli harjanteita, ja iho kynsien takana oli suomuuntunut. Chrisin jalkapohjissa oli paljon pieniä märkärakkuloita, joita näkee yleensä vain tupakoivilla potilailla. Nikotiini nimittäin ärsyttää hikirauhasia, mikä synnyttää alueelle psoriaasin.

Chris oli onnistunut vähentämään tupakointia suuressa määrin muttei vielä ihan täysin lopettamaan. Psoriasis parani joka tapauksessa huomattavassa määrin. Hän oli alkanut käydä ulkona.

Emma totesi, että tupakoinnin lopettamisen lisäksi Chris tarvitsee vahvoja kortikosteroideja, joilla pääsee eroon kutinasta ja ärtymätulehduksesta. Hän myös sanoi, että potilas tarvitsee jotain suomujen poistamiseen, ja tabletteja.

Emma oli tarkistanut Tracyn kipulääkityksen, ja se oli kunnossa. Nyt oli sitten vuoro voiteelle ja botuliini-injektioille. Botuliinipistosten vaikutus olisi kestävä noin viidestä kuuteen kuukauteen. Hikoilun vähenemisen tulisi olla nähtävissä noin viikon kuluttua pistoksista. Emma tarjosi Tracylle myös voidetta, joka estää hikoilureaktion. Emma toivoi, että Tracyn hikoilu vähenisi noin 75 prosenttia.

Ja niin se ilmeisesti teki.

Ja sitten oli Ciaran-niminen nuorehko mies, jolla on tyypin 1 neurofibromatoosi. Hänen kasvoissaan ei juurikaan näkynyt neurofibroomia mutta muualla vartalossa niitä on runsaihkoin mitoin. Häneltä poistettiin kasvaimia runsain mitoin, yksi kasvoistakin. Nyt hän saattoi taas elää!

Tapaukset numero 2

Tuli taas katsottua Unbelievable Me -ohjelman, joka on tavallaan lievästi lievempi versio Apua, mikä tauti! -ohjelmasta, jakso. Siinä oli tällaisia ihmisiä:

• Kädetön ja jalaton nuori mies, joka on oppinut pärjäämään pienestä pitäen, eikä käytä proteeseja
• Nuori nainen, jonka selkäranka oli romahtanut 10-vuotiaana. Diagnoosina kyfoskolioosi. Vaiva on vaikuttanut ennen kaikkea lyhentävästi. Suorastaan hirvittävä selkärangan kaarevuus! Nainen on 140-senttinen. Kykenee periaatteessa kävelemään.
• Nuori nainen, jolla on neurologinen Möbiuksen oireyhtymä. Ylähuulensa ei liiku. Ei kykene hymyilemään. Lisäksi hänet oli jossain vaiheessa raiskattu. Kärsi traumanjälkeisestä stressioireyhtymästä. Mutta hänestä tuli ennätysurheilija lopulta.
• Nuori nainen, jolla FOP-oireyhtymä, joka muuttaa lihakset, jänteet ja nivelsiteet lopulta luuksi. FOP myöskin aiheuttaa kovasti kipua. Naisen leuka oli lukittunut 7-vuotiaana. Pureskelusta tuli sen myötä kovasti vaikeaa. Uusien lääkkeiden toivotaan auttavan.
• Nuori mies, jonka selkäranka varsinkin niskan kohdalla on käsittämättömän vääntynyt. Mies ollessaan pystyssä näkee taaksepäin pään ollessa alaspäin. Olen nähnyt hänet aikaisemmin Apua, mikä tauti! -ohjelmassa.
  

Tapaukset numero 1

Yhdellä nuorehkolla naispotilaalla oli koholla olevia läiskiä jalkojen iholla. Lisäksi ihossa oli turvotusta, ja suonet näkyivät todella hyvin. Nainen oli aikaisemmin saanut diagnoosiksi ekseeman. Emma otti koepalan. Potilas oli kärsinyt jaloistaan jo kymmenen vuoden ajan enemmän tai vähemmän. Koepalan perusteella saatiin selville, että kyseessä on akroangiodermatiitti. Kyseessä on hyvin harvinainen sairaus, joka johtuu lisääntyneestä paineesta jalan yläosan verisuonissa. Nesteen on vaikea päästä takaisin ylös. Kohonnut paine aiheuttaa sen, että pienet verisuonet jalan alaosassa lisääntyvät ja muodostavat violetteja läiskiä, jotka kutiavat ja ovat hyvin näkyviä. Nämä pienistä verisuonista muodostuvat läiskät alkavat helposti hajota ja haavautua. Emma määräsi hoidoksi tulehdusta rauhoittavia voiteita ja joka päivä käytettävät kompressiosukat.

Emma sanoi, että jos taudin annettaisiin edetä, se aiheuttaisi pahoja haavoja. Itse asiassa kahden potilastapaamisen välillä sairaus oli jo ehtinyt edetä näkyvästi. Kompressiosukkia ensimmäistä kertaa jalkaan laittaessa potilaan jaloista hävisivät kipu ja kutina.

Turvotus parani potilaalla lähes täydellisesti, ja hoito vaikutti suuresti myöskin ihottuma-alueisiin. Niiden värikin oli muuttunut violetista ruskeaksi. Kipuja oli jäljellä vielä jonkin verran. Potilaan mielestä hänen jalkansa eivät enää näyttäneet siltä kuin ne olisivat irtoamassa.

Emma lupasi potilaalle, että jos tämä jatkaa tukisukkien käyttöä, ihottuma tulee lopulta häviämään.

Toinen potilas oli neekerihkö nuori mies, jolla oli keloidit korvissa varsin symmetrisesti. Mies oli ollut lukiossa, kun oli saanut suuressa epätoivossaan päähänsä leikata itse ne veitsellä pois. Keloidit olivat tietenkin tulleet sitten takaisin entistä suurempina. Emma leikkasi ne kätevästi pois suit sait.

Kolmas potilas oli pieni kaksivuotias tyttö, joka oli kärsinyt ekseemasta nelikuisesta asti. Potilas oli raapinut itseään varsin runsaasti. Tämä tietenkin on aiheuttanut tulehduksia. Hän on saanut sitten tietenkin antibiootteja hoidoksi, ja on viettänyt aikaa myös sairaalassa. Vanhemmat ovat kylvyssä käymisen jälkeen myöskin hieroneet tytön ihoon hydrokortisonia. Olivat käyttäneet myös kosteusvoidetta. Tyttö ei ollut pitänyt ihonhoidosta. Ihotautilääkärille pääsyä perhe oli joutunut odottamaan puolitoista vuotta.

Emma määräsi tytölle tämän mielestä mukavalta tuntuvaa kosteusvoidetta. Jo kahden viikon kuluttua tyttö vaikutti parantuneelta.

Neljännellä potilaalla, joka oli mies, oli ollut kyhmy takaraivossa 42 vuoden ajan. Se oli kasvanut huomattavasti 10 edellisen vuoden aikana ja siitä oli tullut kipeämpi. Nyt se oli jo lähes kananmunan kokoinen. Miehellä oli myös mielestäni hieno lierihattu.

Miehellä oli myös systeeminen vaskuliitti, josta hän oli kärsinyt 13 vuoden ajan. Kyseessä on eräänlainen immuunijärjestelmään vaikuttava granulomatoosi, joka hyökkää pääelinten verenkiertoon, ja ihon, aivojen ja silmien. Mies oli sairautensa vuoksi ollut neljään otteeseen kuolla.

Miehen muhkura oli päältä pehmeä mutta keskeltä kova. Kova kohta oli kipeä. Emma diagnosoi muhkuran lipoomaksi. Ihokerrosten alla oleva lipooma oli kiinni kallossa. Emma pyysi tämän vuoksi ja miehen sairauksien vuoksi plastiikkakirurgikollegaansa poistamaan muhkuran. Emma lupasi kuitenkin löysentää miehen lapsena kaulaansa saamaa palovammaa laserilla. Kyseessä oli uudehko hoitomuoto. Ja sen hän teki. Laserin oli tarkoitus porata ihoon mikroskooppisen pieniä reikiä, jotka keho täyttää sitten kollageenilla.

Lääkärikollega leikkasi muhkuran pois nukuttamatta potilasta. Toimenpide oli sittenkin suhteellisen yksinkertainen.