Tapaukset numero 7

Katselin tuossa taas Poistakaa kasvaimeni! -tv-ohjelman jakson.

Siinä oli Alexandra-niminen 30-vuotias saksalainen nainen. Tämä kärsi sairaudesta nimeltä tyypin 1 neurofibromatoosi. Hänen niskastaan roikkui selän alaosaan asti ja hieman sen ylikin yli yhdeksänkiloinen osittain kaksiosainen kasvain. Alexandra sanoi, että se oli kuin reppu, mutta sitä ei kanneta olkapäillä. "Reppu" heilui ja liikkui joka askeleella naisen liikkuessa. Hänellä oli myös siellä täällä muualla ruumiissaan jokunen hyvin pieni neurofibrooma.

Suuri kasvain sai Alexandran usein kaatumaan tai menettämään tasapainonsa. Hän oli vasta pari päivää aikaisemmin onnistunut kolhaisemaan kasvaimensa pöytään. Hän joutui käyttämään syntyneeseen haavakohtaan antiseptistä ainetta välttääkseen tulehtumisen. Alexandra ei katsonut voivansa käyttää laastareita, koska kaikki tarttuva repisi ihon kappaleiksi. Iho oli siinä kohdassa hyvin ohutta ja pehmeää.

Alexandran ollessa ala-asteella kasvain oli ollut vain hasselpähkinän kokoinen. Hänen ollessaan 15-vuotias kasvain oli jo greipin kokoinen. Nyt se oli jo vesimelonin kokoinen (ellei suurempikin kokonaisuudessaan).

Alexandran äiti Sophie kertoi, että hänen tyttärellään oli ollut selkäkipuja ja että tällä oli ollut vaikeuksia seistä.

Vaatteiden pukeminen oli varsin hankalaa Alexandralle.

Kasvain oli tehnyt hänestä ujon. Alexandra olisi halunnut etenkin kesäisin käyttää mekkoja. Hän ei olisi halunnut tiukasti verhota koko vartaloaan.

Alexandra kertoi rakastavansa eksoottisia ruokia. Niitä nauttiessaan hänestä oli tuntunut kuin hän olisi lomamatkalla tai lomalla mukavalla rannalla. Hän kertoi haluavansa matkustaa enemmän.

Hän sanoi olevansa nyt aikuinen mutta että hänen ei ollut omaa elämää kasvaimen takia. Hänellä ei ole omaa taloa eikä työtä.

Alexandra kertoi, että toisen ihmisen pehmeäkin törmääminen hänen kasvaimeensa tuntui siltä kuin lyötäisiin tai heitettäisiin pesäpallolla. Hänen isänsä kertoi kävelevänsä yleensä tyttärensä takana suojellakseen tätä törmäyksiltä.

Isä kertoi, että kasvaimen iho oli venynyt ohueksi ja että siinä oli paljon verisuonia.

Alexandra kertoi kokevansa yksinäinen ja eristäytynyt. Hänestä tuntui aina, että häntä tuijotetaan.

Hän oli puhunut kasvaimen poistamisesta ainakin kuuden eri lääkärin kanssa. Lääkärit eivät olleet suostuneet koskemaan kasvaimeen, koska heistä se olisi ollut liian vaarallista. Suonet olivat kovin suuret ja verta oli kovin paljon. Lääkärit pelkäsivät potilaansa kuolevan leikkauksessa.

Alexandra koki tilanteensa toivottomaksi, että kukaan ei voinut auttaa häntä.

Hän nukkui kyljellään kasvaimen ollessa sitten hänen takanaan tai vierellään.

Alexandran oli määrä tavata kirurgi Ryan Osborne Yhdysvaltain Kalifornian osavaltion Los Angelesissa. Edessä oli 12 tunnin lento, joka oli pisin, millä hän oli koskaan ollut elämänsä aikana. Tohtori Osborne uskoi, että hän todennäköisesti kykenisi poistamaan kasvaimen. Alexandrasta tällaisen lääkärin kohtaaminen tuntui lähes ihmeeltä.

Leikkauksen jälkeen Alexandra toivoi voivansa käydä ravintoloissa ja pubeissa. Hän myös odotti ilolla sitä, että saattoi käyttää kaulakorua. Sillä hetkellä kaulan iho oli sen verran ohutta, että sellaisen käyttäminen sattuisi.

Hänen vanhempansa lähtivät mukaan reissulle. Odottaessaan koneeseen pääsyä Alexandra oli sekä innoissaan että hermostunut.

Tohtori Osbornesta Alexandran kasvain näytti melkein viitalta. Hän ei ollut koskaan nähnyt kasvaimen kasvavan tällä lailla.

Tohtori totesi, että potilaansa kaulassa näkyvät uurteet johtuivat kasvaimen painosta. Isä kertoi, että joskus hänen tyttärensä oli sanonut, ettei voi hengittää kunnolla. Tohtori totesi kasvaimen vetävän myös kurkunpäätä.

Tohtori Osborne kysyi, miksei kasvainta ollut yritetty poistaa sen ollessa vielä pienempi. Alexandra kertoi äitinsä saaneen hänet pelkäämään leikkausta. Lääkärit olivat sanoneet aikaisemmin, että kasvain saattoi olla kiinni selkärangassa.

Tohtori kertoi, että hänen työnsä oli nyt valaa potilaaseen ja hänen vanhempiinsa luottamusta, että hän pystyy tähän, että hänellä on hyvä suunnitelma ja että leikkaus voidaan tehdä turvallisesti.

Tohtori Osborne kertoi Alexandralle ja tämän vanhemmille, että katsottuaan aiemmin kasvaimesta otettuja kuvia hän ei usko sen olevan yhteydessä selkäytimeen.

Tohtori kertoi heille sitten, että kasvain oli täynnä verta. Ja suurikokoinen kasvain poistettaessa menetettäisiin myös tämä veri. Hän kertoi siksi ripustavansa ennen leikkausta kasvaimen Alexandran yläpuolelle. Sillä keinolla veren kerääntyminen kasvaimeen tehtäisiin vaikeaksi. Hän kertoi myös pistävänsä kasvaimeen kiristyssiteen.

Osborne sanoi, että tämänkaltaista harvemmin tehdään leikkauksessa, mutta nyt oli kyseessä ainutlaatuinen tilanne.

Hän sanoi myös, että kuten kaikki kasvaimet, niin tämäkin taistelee pysyäkseen elossa.

Kameralle tohtori sanoi, että aina kun näkee näin suurikokoisen kasvaimen, niin sitä ei noin vain leikata pois. On paljon verisuonia ja monimutkaisia rakenteita.

Hän totesi myös potilaan painavan noin 36 kiloa ja kasvaimen painavan tästä viidesosan, mikä oli melko paljon. Tarkoitus oli poistaa se yhdessä päivässä.

Tohtori Osbornen oli vaikea ymmärtää, miten Alexandra oli kyennyt kannattelemaan näin paljon painoa.

Hän kertoi, että vasemmalta puolelta kasvain jatkui yläselkään asti. Oikealla puolella se taas oli kiinni olkapäässä ja kaulan sivussa. Tohtori totesi leveän kiinnityksen tarkoittavan sitä, että siirrettävää kudosta oli enemmän. Kudosta piti leikata enemmän. Se tarkoitti myös rekonstruktioita. Selässä tuli olemaan suurempi haava. Tohtori totesi, ettei tiedä, muuttaako se hänen suunnitelmaansa. Nyt hänellä oli eri näkymä kuin oli ollut konsultaatiossa.

Tohtori Osborne totesi, että vaikeat hetket leikkauksessa tulivat olemaan verenkierron hallinnassa. Hän oli nähnyt magneettikuvasta, että kiinnikkeessä oli suurikokoinen verisuoni.

Valon avulla leikkausryhmä määritti, missä päin "viittaa" olivat verisuonet, ja tohtori Osborne sitten merkitsi paikat. Hän totesi verisuonia olevan yllättävän paljon.

Seuraavaksi sidottiin tiukka side "viitan" pään ympärille, jotta mahdollisimman suuri osa verestä puristuisi ennen leikkaukseen ryhtymistä muualle potilaan elimistöön.

Laitettiin myös steriili pussi "viitan" ympärille, jotta sitä voisi tarvittaessa kääntää. Ja kuristusside "viitan" juureen.

Ensin tohtori Osborne leikkasi hyvin varovaisesti kasvainta nähdäkseen, mitä se oli ikään kuin syönyt.

Kun leikkausta jatkettiin tästä, niin verenhukka oli onneksi pientä. Paljon sidottiin verisuonia ilmeisesti.

Kun "viitta" oli saatu pitkän ajan jälkeen lopulta irti muusta ruumiista, ilo oli ylimmillään. Irrotettu kasvaimen osa siirrettiin pois pöydältä.

Tämän jälkeen he poistivat mahdollisimman suuren osan jäljellä olevasta kasvaimesta. Tämä osa operaatiosta oli myös melko mielenkiintoinen mielestäni. Kasvaimessa oli paljon verisuonia, mutta siitä huolimatta ei tullut mitään komplikaatioita.

Leikkaus kesti kaikkinensa yli kuusi tuntia. Se oli suuri menestys. Selkä oli nyt sileä eikä kaulakaan yhtään kauhea.

Alexandra sitten heräsi, ja hänen tilansa oli täysin vakaa.

Hänen äitinsä sanoi odottavansa innolla uusien mekkojen ostamista Alexandran kanssa.

Leikkauksen jälkeen Alexandra oli kauhean tyytyväinen. Elämä oli nyt paljon parempaa kuin hän oli osannut kuvitellakaan.

Nyt Alexandran ei myöskään tarvinnut enää pyytää ketään auttamaan pukeutumisessa; vaatteiden pukeminen oli muuttunut käsittämättömän helpoksi. Ja nyt hän saattoi pitää kaulassaan myös kaulakorua.

Alexandralla oli nyt olo kuin hän olisi prinsessa.

Paraneminen oli myös sujunut mukavasti. Ennen leikkausta hän oli myös olettanut, että arpi kutittaisi enemmän.

Niin, hyvä ettei hänellä myöskään muodostunut keloideja.

Alexandran vanhemmat näkivät tyttärensä nyt erittäin onnellisena.

Tämä totesi myös, että on niin erilaista pitää vaatteita, joissa on avoin selkämys.

Alexandran oli nyt melko helppo olla aikaisempaa itsenäisempi ihminen. Hän tunsi olonsa vapaaksi ja itsensä normaalimmaksi ihmiseksi.

Hän oli taipuvainen haluamaan nyt matkustella ja hankkimaan uusia harrastuksiakin, kuten vaikka kiipeily.

Toinen potilas oli Yhdysvaltain Houstonissa asuva 50-vuotias Claudia. Hänellä oli kasvain pakarassa. Jos saan kertoa, niin minulla itselläni oli ollut vuosia aikaisemmin hieman samantapainen, mutta se oli paljon pienempi. Niin, ja se leikattiin pois helpolla operaatiolla.

Claudia oli kymmenen vuotta aikaisemmin huomannut pienen kyhmyn pakarassaan. Se oli tuntunut golfpallolta. Ajan kuluessa se oli kasvanut. Kasvain tuntui nyt Claudiasta mädältä avokadolta. Itse en muuten pidä avokadosta ruokakasvina. Se oli muuten pehmeä mutta keskeltä kova.

Claudia ei ollut käynyt lääkärissä, koska hän ei halunnut kuulla, mikä se oli tai oliko se syöpä. Hän pelkäsi paljon.

Hän oli kokenut monet vaatteet tuskallisiksi, koska aina hänen kumartuessaan kasvain tarttui vaatteisiin, ja se sattui. Vaatteiden kanssa oli paljon säätämistä.

Claudia teki kahta työtä, jotta hänen ei tarvitsisi murehtia kasvaintaan. Hän saattoi myös olla vähän työhullu.

Töissä ollessaan hän ei mielellään kumartunut, koska kasvain aiheutti vaivaa.

Lopulta leikkauksen ajankohta oli kuitenkin määrätty, ja nyt se oli vain muutaman viikon päässä.

Claudia tapasi kirurgin nimeltä Jason Cohen Los Angelesissa. Tohtorin oli määrä päättää, voidaanko Claudia leikata.

Claudian perhe oli rohkaissut häntä ottamaan tämän askeleen. Lopulta hän oli päättänyt tehdä sen. Ilman läheisten ystävällistä painostusta hänen olisi ollut vaikea tarttua asiaan, vaikka kasvain olikin aiheuttanut hänessä usein vaivautuneisuutta.

Tohtori Cohen oli kirurginen onkologi eli syöpäkirurgi. Hän poisteli työssään kaikenlaisia kasvaimia.

Claudia kertoi tohtorille, että hänen suvussaan oli ollut syöpää. Tämä oli asian vuoksi hieman huolissaan.

Tohtori Cohenin kosketellessa kasvainta potilaan maatessa mahallaan tätä kutitti. Claudia oikein nauroi.

Tohtori totesi kameralle kasvaimen olevan hyvin liikuteltava ja että se yleensä tarkoittaa, ettei se ole kiinni syvällä. Sen voi siis todennäköisesti poistaa helposti.

Hän kertoi sitten potilaalleen, että hän kykenee todennäköisesti poistamaan kasvaimen. Tohtori kertoi kuitenkin olevansa huolissaan istumisen paineesta ja jatkuvasta liikkeestä. Hän sanoi pelkäävänsä, että leikkauksessa syntyvä haava voi aueta myöhemmin. Toinen ongelma oli hänen mielestään, että kasvain sijaitsi lähellä ulostuspaikkaa. Tulehtuminen oli siis todellinen vaara. Oli noin 30 prosentin mahdollisuus, että haavaan tulee jonkinlainen ongelma. Mutta kun se on parantunut, Claudia tulisi istumaan mukavasti.

Claudia oli hyvin iloinen tiedosta, että ongelmakohta oli lähtemässä pois.

Tohtori Cohen päätti suorittaa leikkauksen nukutuksessa, koska oli turvallisempaa pitää potilas liikkumattomana. Näin oli pienempi riski sille, että kirurgi vahingossa vahingoittaisi sulkijalihasta. Olisi ikävää, jos Claudia ei kykenisi leikkauksen jälkeen hallitsemaan sitä.

Kasvain irtosi joka tapauksessa melko helposti. Se ei ulottunut syvälle lihaksiin.

Seuraavaksi haasteena oli paraneminen.

Claudia toipui leikkauksesta hyvin. Kipuja oli vähemmän kuin hän oli odottanut olevan.

Patologi ei ollut nähnyt syöpää tai muutakaan ikävää irrotetussa kasvaimessa siitä huolimatta, että kasvaimella oli ollut ikään kuin kova ydin.

Housujen laittaminen jalkaan oli nyt Claudialle paljon aikaisempaa helpompaa. Nyt tarvitsi vain vetää ne jalkaan.

Claudia saattoi nyt myös vaihtaa pienempiin housuihin.

Hän myös tunsi olonsa nyt paljon paremmaksi. Claudian äidinkin mielestä tytär vaikutti nyt onnellisemmalta.

Claudian oli nyt myös helppo kävellä aikaisempaa nopeammin. Ajaminen autolla ja istuminen oli nyt rentouttavampaa.