keskiviikko 18. lokakuuta 2023

Tapaukset numero 2

Tuli taas katsottua Unbelievable Me -ohjelman, joka on tavallaan lievästi lievempi versio Apua, mikä tauti! -ohjelmasta, jakso. Siinä oli tällaisia ihmisiä:

  • Kädetön ja jalaton nuori mies, joka on oppinut pärjäämään pienestä pitäen, eikä käytä proteeseja
  • Nuori nainen, jonka selkäranka oli romahtanut 10-vuotiaana. Diagnoosina kyfoskolioosi. Vaiva on vaikuttanut ennen kaikkea lyhentävästi. Suorastaan hirvittävä selkärangan kaarevuus! Nainen on 140-senttinen. Kykenee periaatteessa kävelemään.
  • Nuori nainen, jolla on neurologinen Möbiuksen oireyhtymä. Ylähuulensa ei liiku. Ei kykene hymyilemään. Lisäksi hänet oli jossain vaiheessa raiskattu. Kärsi traumanjälkeisestä stressioireyhtymästä. Mutta hänestä tuli ennätysurheilija lopulta.
  • Nuori nainen, jolla FOP-oireyhtymä, joka muuttaa lihakset, jänteet ja nivelsiteet lopulta luuksi. FOP myöskin aiheuttaa kovasti kipua. Naisen leuka oli lukittunut 7-vuotiaana. Pureskelusta tuli sen myötä kovasti vaikeaa. Uusien lääkkeiden toivotaan auttavan.
  • Nuori mies, jonka selkäranka varsinkin niskan kohdalla on käsittämättömän vääntynyt. Mies ollessaan pystyssä näkee taaksepäin pään ollessa alaspäin. Olen nähnyt hänet aikaisemmin Apua, mikä tauti! -ohjelmassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti